Ropecon on yhdessä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry:n kanssa päättänyt perustaa “Vuoden peliteko” -palkinnon. Palkinto jaetaan viimeisen vuoden aikana roolipelien, larppien, korttipelien, figupelien tai lautapelien saralla tapahtuneesta merkittävästä teosta tai toiminnasta Suomessa.

Palkintokausi on heinäkuusta kesäkuuhun, ja jaetaan Ropecon-tapahtumassa.

Palkinto keskittyy ajankohtaisiin pelitekoihin, ja sillä pyritään antamaan tunnustusta projekteille, tempauksille, julkaisuille ja muille pelikenttää rakentaville asioille jotka tapahtuvat nyt. Se on suunnattu tekijöille, jotka itsekin liikkuvat harrastekentän piirissä tai ovat sen kanssa aktiivisessa dialogissa.

Palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa Ropeconissa 2014. Tunnustuksen saajan valitsee pelikentän toimijoista koottu raati, jonka kokoonpano julkistetaan piakkoin.

Palkinnolle on vielä muutama päivä aikaa ehdottaa ehdokkaita. Mikäli mieleen tulee jotain, joka asettuu heinäkuun 2013 ja kesäkuun 2014 rajaamalle ajalle ja saattaisi olla huomion arvoista, laita mailia Juhana Petterssonille osoitteeseen jlp@iki.fi viimeistään tiistaina 22.7.2014.