Vuoden peliteko on larppi vaikeavammaisille

Vuoden peliteko -palkinto on myönnetty Voimavirtaa larppauksesta -projektin pelisuunnittelija Milla Impolalle. Impola suunnitteli ja kirjoitti larpin vaikeasti vammaisille kesällä 2013. Pelin tuotti Malike – matkalle, liikkeelle, keskelle elämää.

Pelissä vaikeavammaiset larppaajat ja heidän avustajansa ovat Peikkolinnan heimo, jonka täytyy vallata kotinsa takaisin. Pelin keskeisimpiä hahmoja pelasivat juuri vaikeavammaiset pelaajat. Avustajat pelasivat erilaisia tukihahmoja, kuten oppipoikia tai -tyttöjä.

 

Pelisuunnittelija

Palkinto myönnettiin pelin suunnittelijalle Milla Impolalle, mutta kuten larpeissa melkein aina, tuotannon takana on isompi joukko ihmisiä. “Idea tuli Malikelta, ja kun mä kuulin siitä, innostuin heti”, Impola sanoo.

Impola itse päätyi larppien pariin teatteriharrastuksen ja draamapelien kautta. Hän on tehnyt lastenteatteria ja järjestänyt lapsille murhamysteeripelejä. Tämä oli hänen ensimmäinen larppinsa aikuisille.

Larpissa oli Impolan mukaan hyvää se, että vaikavammaiset pelaajat ja heidän avustajansa ja perheenjäsenensä pääsivät osallistumaan ja tekemään yhdessä. “Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä muillekin jotka tarvitsevat avustajia, kuten sokeille”, Impola sanoo.

 

Vuoden peliteko

Vuoden peliteko -palkinto myönnetään ansiokkaasta projektista, toiminnasta, julkaisusta tai muusta tempauksesta ei-digitaalisten pelien saralla. Palkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkinnon takana on Pohjois-Euroopan suurin itsenäinen roolipelitapahtuma Ropecon sekä pelikulttuurin edistämiseen keskittyvä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura.

Palkinnosta päättää raati, joka koostuu tuunetuista pelikentän toimijoista. Tänä vuonna raadin puheenjohtajana toimi Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran toiminnanjohtaja Juhana Pettersson. Lisäksi raadissa istui Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth, larppisuunnittelija Mikko Heimola, yksi Ropecon 2014:n pääjärjestäjistä Emi Maeda sekä roolipelisuunnittelija ja kirjailija Ville Vuorela.

“Mulle roolipelien ja larpin kyky parantaa ihmisten elämää on aina ollut uskonkappale, mutta Maliken ja Impolan projektissa sen näkee käytännössä “, Pettersson sanoo.

Vuoden peliteko -raati julkistettu

Ropecon on yhdessä Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran kanssa perustanut Vuoden peliteko -palkinnon, joka jaetaan viimeisen vuoden aikana tehdyistä merkittävistä roolipelien, larppien, figupelien, korttipelien ja lautapelien alalla tehdyistä teoista, projekteista yms.

Palkinto jaetaan Ropeconissa 2014. Sen jakaa raati, joka koostuu seuraavista pelikentän vaikuttajista:

Jussi Ahlroth on Helsingin Sanomien toimittaja. Hän on kirjoittanut paljon peleistä ja pelikulttuurista.

Ville Vuorela on pelisuunnittelija ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten fantasiaroolipelistä Praedor (2000), ja kansainvälistäkin kuuluisuutta saaneesta tieteisroolipelistä Stalker (2008). Lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja, muita roolipelejä ja saanut Ropeconin Kultainen Lohikäärme -palkinnon vuonna 2005.

Mikko Heimola, FT, historianelävöittäjä ja larp-järjestäjä (mm. Completorium, Projektori, Viena 1918).

Emi Maeda on yksi Ropecon 2014:n pääjärjestäjistä. Hän on myös toiminut Ropecon -tapahtuman järjestävässä Ropecon ry:ssä sekä Helsingin yliopiston roolipeliseura Alter Egossa.

Raadin puheenjohtajana toimii:

Juhana Pettersson on pelisuunnittelija ja larpintekijä. Hän on julkaissut useita kirjoja roolipelaamisesta, ja hänen esikoisroolipelinsä oli vuonna 2009 ilmestynyt Ikuisuuden laakso. Hän on Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran toiminnanjohtaja

Life Under Occupation is out!

life_under_occupation 300px

Life Under Occupation, a documentation book about the larp Halat hisar, has been published! Download it for free from here.

Vuoden peliteko -palkinto

Ropecon on yhdessä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry:n kanssa päättänyt perustaa “Vuoden peliteko” -palkinnon. Palkinto jaetaan viimeisen vuoden aikana roolipelien, larppien, korttipelien, figupelien tai lautapelien saralla tapahtuneesta merkittävästä teosta tai toiminnasta Suomessa.

Palkintokausi on heinäkuusta kesäkuuhun, ja jaetaan Ropecon-tapahtumassa.

Palkinto keskittyy ajankohtaisiin pelitekoihin, ja sillä pyritään antamaan tunnustusta projekteille, tempauksille, julkaisuille ja muille pelikenttää rakentaville asioille jotka tapahtuvat nyt. Se on suunnattu tekijöille, jotka itsekin liikkuvat harrastekentän piirissä tai ovat sen kanssa aktiivisessa dialogissa.

Palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa Ropeconissa 2014. Tunnustuksen saajan valitsee pelikentän toimijoista koottu raati, jonka kokoonpano julkistetaan piakkoin.

Palkinnolle on vielä muutama päivä aikaa ehdottaa ehdokkaita. Mikäli mieleen tulee jotain, joka asettuu heinäkuun 2013 ja kesäkuun 2014 rajaamalle ajalle ja saattaisi olla huomion arvoista, laita mailia Juhana Petterssonille osoitteeseen jlp@iki.fi viimeistään tiistaina 22.7.2014.

Kuvia larpista Halat hisar

PRS tuotti marraskuussa 2013 larpin Halat hisar. Pelin kotisivut ovat täällä. Alla Tuomas Puikkosen ottamia dokumentaatiokuvia. Niitä löytyy lisää täältä.

11288949876_46be3ca2e9_o 11289107985_afb4cfd077_o 11288861053_7e3cf12396_o 11288597154_339374be8c_o 11288396853_305219b9dd_o 11287641494_ebea88ed14_o

PRS at Ropecon

Halat hisar is a Palestinian larp played in Finland in November, 2013. Its produced by Pohjoismaisen roolipelaamisen seura. It will be present at Ropecon, the premier Finnish roleplaying and larp convention held at the 26th to the 28th of July, 2013. A small test version of the larp will be run on Saturday, with sign-up on Friday. The game will allow us to try out some of the core concepts of the larp in the form of a 10-player con game. Sign up and check it out!

The sign-up for the mini version of Halat hisar will be at the larp desk at 18:00 – 20:00 on Friday. You can participate if you know Finnish, English or both. Beginners are welcome.

The actual game will be on Saturday between 10:00 and 16:00. The venue is Otakaari 18 (Ossinlinna).

In addition to the larp, there will be a presentation about larp in Palestine by the Halat hisar team members Fatima AbdulKarim and Faris Arouri. It will be on Friday, between 19:00 and 20:00. The venue is Klondyke. The presentation will be in English.

Stats for polar bears and space hamsters

Jukka Särkijärvi created stats for both polar bears and space hamsters for Valley of Eternity:

There are many strange things in the Antarctic, and the giant space hamster is probably the strangest. This white-furred rodent is the size of an elephant seal, but much quicker in its movements. Nobody is entirely certain where they come from or what these allegedly herbivorous creatures eat on the glacier. They are not very bright, but they are very active. Fortunately, they are not predatory, have no interest in the penguins’ eggs and do not even compete for the same resources, though they often seem to have mystical agendas which bring them in contact with penguin colonies.

Valley of Eternity in English

Valley of Eternity kansi

Juhana Pettersson’s roleplaying game Ikuisuuden laakso has been published in English translation by Vagrant Workshop. The game was translated by Iisakki Hormia and is called Valley of Eternity.

It’s available here as a print book and a PDF.

States of Play reviewed

J. Tuomas Harviainen, a Finnish game designer and researcher, reviews States of Play in his blog. He also contributed an article to the book.

Ropecon!

Roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään jälleen Espoon Dipolissa, 27. – 29. 7. 2012.

Mahtavaa ohjelmaa on paljon, mutta PRS:n kannalta olennaisia ovat nämä kaksi:

Lastenroolipeliprojektin julkistus
Pe 22.00 –  Pe 23.00, Klondyke Esitelmä
Järjestäjä: Mike Pohjola
Ennen oli saatavilla suomenkielisiä fantasiaroolipelejä, jotka oli suunnattu ensikertalaisille. Kokonainen sukupolvi aloitti ropettamaan punalaatikko-D&D:llä. Nyt aloittamaan pääsee vain, jos ymmärtää puhelinluettelon oloisen englanninkielisen sääntökirjan. Mike Pohjolan tavoitteena on Ropeconissa 2013 julkaistava crowdfundingilla rahoitettu suomenkielinen 6-12-vuotiaille suunnattu pöytäroolipeli, jossa on paljon siistiä seikkailumeininkiä, ja joka innostaa uuden sukupolven roolipelaamaan. Tietoa projektista, avunpyyntö ja crowdfunding-kampanjan avaus Ropeconissa. Tervetuloa mukaan!

Pohjoismaisen larpin nykytila
La 18.00 –  La 19.00, Sali 26 Esitelmä
Järjestäjä: Juhana Pettersson
Pohjoismaista larppia käsittelevä artikkelikokoelma States of Play: Nordic Larp Around the World julkaistiin keväällä Solmukohdassa. Esitelmässä puhutaan kirjasta ja käydään läpi siinä esiintyviä uusia, hienoja tai kummallisia ideoita. Onko pohjoismainen larppi siirtynyt pois Pohjoismaista? Millaisia ovat venäläiset musikaalilarpit? Onko D&D sama asia kuin amerikkalainen unelma?