Chernobyl, Mon Amour: Visiting the Zone

The designer of Chernobyl, Mon Amour Juhana Pettersson writes about the game now that an English version is in crowdfunding. Check the campaign here!

I visited Chernobyl in 2010 with my wife and a few friends. There’s a number of agencies in the Ukraine organizing tours to the restricted Zone of Alienation, so it’s not hard to do so. The key was to arrange everything in advance so that the agency can get the appropriate permits.

In our case, we started as a part of a larger group that drove to the Chernobyl area from Kyiv. It didn’t take very long, an hour if I remember right. It felt strange that it could be so easy. Chernobyl is a mythical place. The accident is part of the canon of 20th century history, a catastrophe with worldwide effect. The Zone of Alienation has a fascination that’s made it the location of movies and videogames. There’s many photo books documenting its ruins.

All this was also the reason I wanted to go there. Chernobyl is a legendary locus of human folly, reachable by minibus.

A swimming pool in Pripyat. Photo: Juhana & Maria Pettersson

Old Ladies and Young Vandals

In the Chernobyl, Mon Amour roleplaying game, a society of criminals lives in the Zone of Alienation. In reality, the borders of the Zone are more porous than in the game, especially if you’re a local. Legally only the people who work in the Zone are allowed to live there but some people do it anyway. There’s a community of old residents who didn’t adjust to their new lives when they were evacuated after the accident in 1986. Now quite elderly, they live in their old houses, their children sneaking in from the outside to bring them food and supplies.

Others sneak into the Zone illegally to explore it. This is something akin to urban exploration, even if it happens in forests and fields of grass. Their mark can be seen in many places as graffiti or strange, unsettling pieces of environmental art. If someone has left a doll’s head in a pram in the center of a field, it’s probably these folks.

As tourists, we didn’t see these people at all. We did spend a night in Hotel Chernobyl, the only hotel in the Zone of Alienation. We were the only residents. It was in a small town where all the pipes were built above ground because you couldn’t dig into the earth to avoid releasing nuclear particles settled into the dirt. We visited a shop for the workers who spend three weeks in the Zone and one week on vacation every month. The shop sold booze, Pringles and not much else. Alcohol is forbidden in the Zone but it didn’t seem the rule was enforced very seriously.

Some artifacts still remain in the derelict buildings. Photo: Juhana & Maria Pettersson

Radioactive Berries

We spent the first day as part of a larger group and the second with just us and a guide. The guide was pretty relaxed, preferring to watch tv in the car while we explored dangerous radioactive ruins. He told us where to go and what to avoid and most times that was it.

The upside of this method was that it was possible to stop to appreciate the natural beauty of the Zone. It was a posthuman space in the sense that while it was unhealthy for humans(fbi raids and indictments at phony rehab clinic empire), nature flourished. Turns out that from the perspective of animals and plants, humanity is a significantly worse problem than radiation.

The experience was eerie because nothing in pop culture really prepared us for it. Mad Max preaches the gospel of a radioactive wasteland, but this was something else entirely.

Radioactivity is invisible and that added to the Zone’s mythical quality. None of the worst dangers could really be perceived, so it was just a question of faith. We knew that metal was dangerous to we avoided touching it, but our guide ate berries straight from bushes even though we’d been told they were radioactive. The radioactive particles settle in the ground and are drawn up along with ordinary nutrients by plants. They then concentrate in whatever the plant builds most actively, such as berries. This is also why a forest fire is extremely dangerous in a radioactive area: Tree trunks hold a lot of radioactive particles drawn from the soil over the years.

This is as close as we got to the reactor. Photo: Juhana & Maria Pettersson

The Zone and You

I recommend visiting the Zone because so much of what we understand about a post-apocalyptic world comes from genre fiction. It was very compelling to experience an actual post-apocalyptic environment. Turns out cockroaches die without a human environment and are even less resistant to radiation than humans. The bugs who really thrive are the butterflies. They will fly over the fields long after the radiation levels have made an area lethal to us.

My friend Janos Honkonen was also on the trip and wrote about his experiences extensively here. Maria Pettersson’s account of the experience is in Finnish, available here.

The Magic of Participation exploring the first three College of Wizardry larps out now

Would you like to spend a weekend in the world of Harry Potter?

College of Wizardry: The Magic of Participation in Harry Potter Larps documents the beginning of the popular larp series, where participants live and study for three days in the Czocha College of Witchcraft and Wizardry. What is it like to study at a magic school? How is spellcasting best taught today? How is it possible to design, simulate, and enact an enchanted world that feel reals through co-creation and trust?

In The Magic of Participation, two dozen player accounts and a cornucopia of images open up the experiences from the first three runs of the larp. Special sections are devoted to addressing player experience, analysis of larp design, and the practice of teaching magic. The book is edited by larp scholars Jaakko Stenros and Markus Montola.

Magic of Participation is published as a free pdf from Pohjoismaisen roolipelaamisen seura. A printed version will be available soon.

Tšernobyl, rakastettuni kansi julki!

etukansi-page-001

Tšernobyl, rakastettuni on Juhana Petterssonin uusi roolipeli, joka julkaistaan Ropeconissa tämän kuun lopussa!

Tšernobyl, rakastettuni on roolipeli rakkaudesta ja radioaktiivisuudesta. Hahmot ovat rikollisia, jotka pakenevat esivaltaa Tšernobylin Suljetulle vyöhykkeelle. Vyöhykkeellä he rakentavat itselleen uutta elämää, rakastuvat ja tulevat sinuiksi atomin kanssa. Ulkomaailmaan ei ole enää paluuta.

Peli keskittyy voimakkaasti sosiaalisiin tilanteisiin. Pääosassa on hahmojen luonne ja persoona ja Vyöhykkeen eri yhteisöt. Tilanteet menevät ensitreffeistä Vyöhykkeen kummallisiin rituaaleihin.

Pelisysteemin kannalta Tšernobyl, rakastettuni on erittäin kevyt. Koska pääosassa on vapaamuotoinen pelaaminen, systeemi ei saa olla tiellä.

Kirja sisältää kaiken mitä pelinjohtaja tai pelaaja tarvitsee pelatakseen radioaktiiviselle Vyöhykkeelle karanneen henkipaton rakkauselämää. Mukana on Vyöhykkeen ja sen asukkaiden esittely, oppaat pelaajalle ja pelinjohtajalle, ja kaikki alueen eri yhteisöistä aina Strontiumsusista Atominkieltäjiin.

Tšernobyl, rakastettuni on pelisuunnittelija Juhana Petterssonin toinen roolipeli. Ensimmäinen oli vuonna 2009 ilmestynyt Ikuisuuden laakso, jossa traagiset pingviinisankarit puolustavat yhteisöjä jotka eivät voi koskaan hyväksyä heitä.

Kuukauden päästä ilmestyy Juhana Petterssonin uusi roolipeli, Tšernobyl, rakastettuni

Kuva: Juhana & Maria Pettersson

Kuva: Juhana & Maria Pettersson

Tšernobyl, rakastettuni on Juhana Petterssonin uusi roolipeli, joka ilmestyy kuukauden päästä Ropeconissa.

Tässä katkelma pelin johdannosta:

Tšernobyl, rakastettuni on peli, jossa rakastutaan. Pelin kuluessa hahmot ihastuvat, rakastuvat, kohtaavat vastoinkäymisiä, mutta saavat lopussa toisensa. Rakkaus tapahtuu radioaktiivisessa erämaassa, ja sen toteutuminen on niin pelaajien kuin pelinjohtajankin vastuulla.

Suljetun vyöhykkeen asukkaat ovat rikollisia, joilla ei ole varaa tuomita toisiaan. Jotkut heistä ovat valmiita toistamaan virheensä. Toiset, kuten pelaajahahmot, haluavat aloittaa alusta puhtaalta pöydältä. He saapuvat Vyöhykkeelle vapaina entisen elämänsä rasitteista ja ennakko-odotuksista, valmiina kohtaamaan rakkauden.

Suljettu vyöhyke saattaa olla luonnonkaunis paratiisi, mutta ihmiselle se merkitsee kuolemaa. Vyöhykkeen asukkaat eivät elättele kuvitelmia siitä, että heillä olisi tulevaisuus. He elävät tässä hetkessä, onnellisina saamastaan toisesta mahdollisuudesta ja siitä, ettei syöpä ole ainakaan vielä korjannut heitä omakseen. Heidän rakkautensa on rakkautta kuoleman varjossa,Uudet nettikasinot.

Täytyy rakastaa nyt, koska huomista ei ehkä tule.

Pelillä on Facebook-sivu, jota voi käydä likettämässä.

Vuoden peliteko on larppi vaikeavammaisille

Vuoden peliteko -palkinto on myönnetty Voimavirtaa larppauksesta -projektin pelisuunnittelija Milla Impolalle. Impola suunnitteli ja kirjoitti larpin vaikeasti vammaisille kesällä 2013. Pelin tuotti Malike – matkalle, liikkeelle, keskelle elämää.

Pelissä vaikeavammaiset larppaajat ja heidän avustajansa ovat Peikkolinnan heimo, jonka täytyy vallata kotinsa takaisin. Pelin keskeisimpiä hahmoja pelasivat juuri vaikeavammaiset pelaajat. Avustajat pelasivat erilaisia tukihahmoja, kuten oppipoikia tai -tyttöjä.

 

Pelisuunnittelija

Palkinto myönnettiin pelin suunnittelijalle Milla Impolalle, mutta kuten larpeissa melkein aina, tuotannon takana on isompi joukko ihmisiä. “Idea tuli Malikelta, ja kun mä kuulin siitä, innostuin heti”, Impola sanoo.

Impola itse päätyi larppien pariin teatteriharrastuksen ja draamapelien kautta. Hän on tehnyt lastenteatteria ja järjestänyt lapsille murhamysteeripelejä. Tämä oli hänen ensimmäinen larppinsa aikuisille.

Larpissa oli Impolan mukaan hyvää se, että vaikavammaiset pelaajat ja heidän avustajansa ja perheenjäsenensä pääsivät osallistumaan ja tekemään yhdessä. “Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä muillekin jotka tarvitsevat avustajia, kuten sokeille”, Impola sanoo.

 

Vuoden peliteko

Vuoden peliteko -palkinto myönnetään ansiokkaasta projektista, toiminnasta, julkaisusta tai muusta tempauksesta ei-digitaalisten pelien saralla. Palkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Palkinnon takana on Pohjois-Euroopan suurin itsenäinen roolipelitapahtuma Ropecon sekä pelikulttuurin edistämiseen keskittyvä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura.

Palkinnosta päättää raati, joka koostuu tuunetuista pelikentän toimijoista. Tänä vuonna raadin puheenjohtajana toimi Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran toiminnanjohtaja Juhana Pettersson. Lisäksi raadissa istui Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth, larppisuunnittelija Mikko Heimola, yksi Ropecon 2014:n pääjärjestäjistä Emi Maeda sekä roolipelisuunnittelija ja kirjailija Ville Vuorela.

“Mulle roolipelien ja larpin kyky parantaa ihmisten elämää on aina ollut uskonkappale, mutta Maliken ja Impolan projektissa sen näkee käytännössä “, Pettersson sanoo.

Vuoden peliteko -raati julkistettu

Ropecon on yhdessä Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran kanssa perustanut Vuoden peliteko -palkinnon, joka jaetaan viimeisen vuoden aikana tehdyistä merkittävistä roolipelien, larppien, figupelien, korttipelien ja lautapelien alalla tehdyistä teoista, projekteista yms.

Palkinto jaetaan Ropeconissa 2014. Sen jakaa raati, joka koostuu seuraavista pelikentän vaikuttajista:

Jussi Ahlroth on Helsingin Sanomien toimittaja. Hän on kirjoittanut paljon peleistä ja pelikulttuurista.

Ville Vuorela on pelisuunnittelija ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten fantasiaroolipelistä Praedor (2000), ja kansainvälistäkin kuuluisuutta saaneesta tieteisroolipelistä Stalker (2008). Lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja, muita roolipelejä ja saanut Ropeconin Kultainen Lohikäärme -palkinnon vuonna 2005.

Mikko Heimola, FT, historianelävöittäjä ja larp-järjestäjä (mm. Completorium, Projektori, Viena 1918).

Emi Maeda on yksi Ropecon 2014:n pääjärjestäjistä. Hän on myös toiminut Ropecon -tapahtuman järjestävässä Ropecon ry:ssä sekä Helsingin yliopiston roolipeliseura Alter Egossa.

Raadin puheenjohtajana toimii:

Juhana Pettersson on pelisuunnittelija ja larpintekijä. Hän on julkaissut useita kirjoja roolipelaamisesta, ja hänen esikoisroolipelinsä oli vuonna 2009 ilmestynyt Ikuisuuden laakso. Hän on Pohjoismaisen roolipelaamisen seuran toiminnanjohtaja

Vuoden peliteko -palkinto

Ropecon on yhdessä Pohjoismaisen roolipelaamisen seura ry:n kanssa päättänyt perustaa “Vuoden peliteko” -palkinnon. Palkinto jaetaan viimeisen vuoden aikana roolipelien, larppien, korttipelien, figupelien tai lautapelien saralla tapahtuneesta merkittävästä teosta tai toiminnasta Suomessa.

Palkintokausi on heinäkuusta kesäkuuhun, ja jaetaan Ropecon-tapahtumassa.

Palkinto keskittyy ajankohtaisiin pelitekoihin, ja sillä pyritään antamaan tunnustusta projekteille, tempauksille, julkaisuille ja muille pelikenttää rakentaville asioille jotka tapahtuvat nyt. Se on suunnattu tekijöille, jotka itsekin liikkuvat harrastekentän piirissä tai ovat sen kanssa aktiivisessa dialogissa.

Palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa Ropeconissa 2014. Tunnustuksen saajan valitsee pelikentän toimijoista koottu raati, jonka kokoonpano julkistetaan piakkoin.

Palkinnolle on vielä muutama päivä aikaa ehdottaa ehdokkaita. Mikäli mieleen tulee jotain, joka asettuu heinäkuun 2013 ja kesäkuun 2014 rajaamalle ajalle ja saattaisi olla huomion arvoista, laita mailia Juhana Petterssonille osoitteeseen jlp@iki.fi viimeistään tiistaina 22.7.2014.